Töihin meille

Töihin meille

 

Maailma muuttuu ja ihmiset haluavat ostaa tuotteita ja palveluita enemmän ja enemmän pieniltä, laadukkailta ja yksilöllisiltä paikallisilta brändeiltä. Isot valtakunnalliset ja maailmanlaajuiset kasvottomat brändit ovat menettämässä markkinaosuuksia paikallisille yrityksille, joiden tarinaan ihmiset voivat samaistua. Tässä on yksi syy, miksi erosimme suuresta valtakunnallisesta välitysketjusta ja perustimme oman brändimme, Pomell LKV:n.

Toinen vähintään yhtä painava syy oli se, että suurissa organisaatioissa on paljon turhiakin sääntöjä ja rajoituksia, joista monet jopa estävät tehokkaan kaupallisen tekemisen ja markkinoinnin. Lisäksi ne syövät aikaa ja energiaa pois niistä tärkeimmistä välittäjän tehtävistä, eli myynnistä ja itsensä markkinoinnista.

Yritys on perustettu vuonna 2006 ja oman brändin alla olemme toimineet syyskuun 2016 alusta alkaen. Haemme nyt uusia myyntiorientoituneita ja aktiivisia ihmisiä kasvavaan toimintaamme.

Meillä on hyvä liidien hankkimisjärjestelmä ja toimistomme sijaitsevat paikoilla, joissa on erittäin vilkas jalankulkutrafiikki, joka tuo meille päivittäin uusia asiakaskontakteja.

Haemme tällä hetkellä uusia välittäjiä partnersopimuksemme piiriin, jossa toimit yrittäjämallisesti ilman yrittäjäriskiä. Meillä on mahdollista myös tehdä töitä oman yrityksesi lukuun. Kysy lisää!

Haluaisitko Sinä työskennellä yrityksessä, jossa Sinulle annetaan mahdollisuus toteuttaa itseäsi ja ideoitasi ilman turhia sääntöjä ja byrokratiaa? Jos vastauksesi on kyllä, ota yhteyttä ja tavataan!

Ota yhteyttä

Jani Pomell

040 515 1226
jani.pomell@pomell.fi